Valokuvia


 

2.1.2021

Kuusaan kosken kuohuja on aina mukava käydä aistimassa. Se on kokonaisvaltainen elämys. Pauhun läpi on vaikea kuulla mitään. Siellä on aina liikettä. Eläinkuntaakin näkyy. Koskikaroja on varsinkin keväällä. Joka reissu seuraan silmä tarkkana näkyisikö saukkoja, mutta vielä en ole nähnyt. Kerran luulin näkeväni ja epähuomiossa tallasin jalustan päälle. Mutkalle meni.

Kuusaan kanava on muutenkin merkittävä paikka. Historiallinen. Tapahtumat sillalla vaikuttivat siihen, että äiti tapasi isäni.

 

Kosken kuohua vuodenvaihteen vähäisessä valossa

17.8.2019

Kävin äitini mailla (vrt. isieni mailla). Matkan varrella o suo, joka on ihan tien varressa. Miten vaivatonta harpata ojan yli metsän puolelle! Suopursut ulottuivat yli puolen jalan. Tuoksu oli huumaava. Kuivan kesän ansiosta saatoi huolettomasti astella lähelle suolampea. saappaat eivät kastuneet lainkaan tällä reissulla.

Suopursut yllättivät värikkyydellän ja tuoksullaan

Kuiva kesä on ruskettanut jopa suolammen reunassa männyn taimet

Suon värikkyys yllätti

Juolukat olivat kookkaita ja maukkaita: tallessa kesän lämpö


13.1.2019 Onpa aikaa vierähtänyt pidempi tovi. Lumisessa metsässä oli kaunista ja niin mustavalkoista. Kamera näkee värit eri tavalla.

Talviset polut hangessa ovat aina seikkailu. Ne alkavat ja päättyvät yllättäen. Vierasta polua pitkin kulkiessa liikkuu päässä monenlaisia arvauksia määränpäästä.

Pieni hetki auringonsäteitä klo 13

Miten voi olla näin paljon lunta puussa?

Väriskaala on liki olematon
Talvikuvauksessa on omat haasteensa. Valoa pitäisi saada talteen keinolla millä hyvänsä. Lähdin matkaan 50 mm objektiivin kanssa. Alkumatkasta käytin aukkoa 2.0. Loppumatkasta ISO oli jo 1600.



30.4.2017 Silmieni eteen leuhahti parvi punakylkirastaita. Räntäsateen seassa nämä koettivat nyhtää ravintoa maasta.



19.3.2017 Kevätaurinko kutsuu kuvaamaan virtaavan veden äärelle.
Sinisorsa nauttii sulasta vedestä


Jää joutuu väistymään
Paikoitellen Päijänne oli vielä jäässä.

Jää sulaa kivien ympäriltä

Päijänne jäässä maaliskuu
Päijänteen rantakivikkoa
Palmuja vai kaisloja, mene tiedä.
Kaislat kurottavat sineen
Kevään merkkejä
Pajunkissat



 28.3.2016 Kuvausretki läheiselle koskelle.


Koskikara


Puikkojäätä


Kanto


Lentokuva tiaisesta


20.3.2016

Kevät tuo valon ja valokuvaajan. Lähiseudulle ei vielä ollut saapunut joutsenia. Jotain muuta löytyi etsimestä. Seuraavalla kuvausretkellä ehkä myös joutsenet ovat laskeutuneet.

Koko reissun ajan kamerassa oli tele. Asetukset 1/320, f11 ja ISO 200.
Jäätä oli vielä rantaan asti. Railoja syntyi kaiken aikaa. Louskuminen kävi.

Kovemmin virtaavassa paikassa kimmelsi jo auringonsäde.
Valaisin kevättaivasta vasten

Laituripaikka 11 on tyhjillään

Lumi on väistymässä
Lumi oli jo väistymässä. Kynsin hampain piti kuitenkin kiinni talvesta.

Vaajakosken vanha voimala
Tämä on se laitimmainen kuva Vaajakosken vanhasta voimalasta - se ensimmäinen ja viimeinen. Mukava erilainen juhlapaikka.

28.9.2015

Eilen oli täydellinen kuun pimennys -pilven takana. Lisäksi kuu oli lähimpänä maata, joten se näkyi suurena myös seuraavana päivänä. Aukko on 16, ISO 800 ja valotusaika 1/100 s.





Reipas alivalotus toi kuuhun sävyjä. Lapsuuden aikaan kuusta näytettiin televisiossa ensimmäisiä kuvia. Me lapset katsoimme talouspaperirullan läpi ja kraatereita näkyi -ihan varmasti.

____
Tähän väliin ilmestyy ennen pitkää Tilkkuvirrat-kuvia. Malttakaahan. Ennen lumia lupaan ne siirtää tänne. :)

____

9.6.2015

Oli jälleen kesän kohokohta. Kansallisbaletin kesäkiertue saapui kaupunkiin.

Tässä muutamia kuvia.


Double Evil

Kaunotar ja hirviö

Muumipeikko ja pystötähti, taustalla angusturakasvit, joiden kynsiin Niiskuneiti on jäänyt

Play to play

Don Quijote


 Kiitos jälleen balettilaisille riemun tuomisesta tänne maakuntaan.

8.2.2015

Tänään oli jälleen sininen taivas. Sellainen kun on syksyllä kuulaana päivänä. Oli myös myrsky, joka riepotteli puita pudottaen mongolian vaahteran siemenet hangelle. Ihan kuin perhosen kevyet siivet lepattaisivat.




30.8.2014

Koristedaalia Exstase

Kaktusdaalia Park Princess

Koristedaalia Mistery Day

Koristedaalia Ariko 9707

Koristedaalia Heartwave

Pallodaalia
Nyt eletään daalioiden aikaa. Mummuni puhui aina jorriineista ja kasvatti vuodesta toiseen samoja juurakoita. Osa näistä on talvehtinut kellarissa jo kaksi talvea, useimmat vasta yhden talven. Mistery Day -lajikkeen kukat ovat noin 15 cm halkaisijaltaan. Kasvit ovat 50 - 110 cm korkeita. Hevosenlannalla lannoitan niitä.


30.6.2014

Punapäivänkakkara sumun keskellä


Kuvatkoon tämä kukkakuva tätä päivää. Pilvet roikkuvat maata myöten. Ilma on täynnä neulanpään kokoista vesipisaraa. Suhteellinen kosteus on varmasti liki sata.

On siis kesäkuun loppu ja punapäivänkakkaroiden aika. Lämpöä on kuitenkin 11 astetta ja fleece tarpeen.


19.6.2014

Kansallisbaletti kesäkiertueella

Kansallisbaletin kesäkiertue 2014 poikkesi täällä 11.6. Lounaispuiston esiintymislavalla Onneksi oli aurinkoinen päivä. Muuten olisi mennyt ohi tämä riemukas tapahtuma, sillä sateella on liian liukasta esiintyä. Tuntia ennen pääsimme enää kivirappusille istumaan. Penkkipaikat olivat jo silloin tyystin varattuja.

Valokuvaamiseen haastetta loivat vaihtuvat valaistusolosuhteet, etäisyys ja suuret esiintyjäjoukot. Olen saanut luvan kuvien julkaisemiseen, joten tässä ilta kuvina, olkaa hyvä.

Don Quijote balettitanssia
Kansallisbaletin kesäkiertue: Don Quijote Fandango
Esitys alkoi komeasti suurella joukolla 14 tanssijan voimin. Musiikki Ludvig Minkus ja koreografia José de Uneta. Tammikuussa 2015 Don Quijote -baletti on nähtävissä Helsingissä.

ISO 800, 1/1000 f 11

Baletti keskiajalta
Raymonda: perinteistä balettia

Raymonda on baletti Pietarin Mariinski-teatterin  kuuluisalta koreografilta Marius Petipalta vuodelta 1898. Tarina sijoittuu keskiaikaan. Musiikki: Aleksandr Glazunov.

ISO 800, 1/2000 f 11

Highland O

Nykyaikaisempaa tanssia tarjosi esitys Highland O. Koreografia Emrecan Tanis ja musiikki Táncdalok-Meckie Messer, Amiina-Hilli. Tässä kohdalla huomautan, että en ole tanssin asiantuntija, joten jätän enemmät analyysit esityksistä.

ISO 1600, 1/1000 f 16

Tämä balettigaalojen supersuosikki vei jälleen perinteisille linjoille. Tanssijat ovat Jevgenija Plesková ja Florian Modan.  Koreografi Viktor Gsovsky ja musiikki Daniel-Francois Auber.

Grand pas Classique Adagio heitto
Tiesittekö, että yhden baletin aikana mies saattaa nostaa noin 50 kiloisen naisen noin 40 kertaa. Puhutaan kahdentonnin baletista. Silti nämä miehet eivät näytä voimailijoilta.

Grand pas Classique
ISO 1600, 1/4000 f 16 molemmissa kuvissa.

Tunnelma vaihtui toisenlaiseksi aivan lennossa, kun lavan valtasi tango. Kymmenen tanssijaa leijui lavalla kiihkeissä rytmeissä.
Tango, El Hurácan
Koreografit Katja Koukkula ja Jussi Väänänen ovat olleet kilpatanssijoita. Musiikki on Edgardo Donaton.
ISO 1600, 1/4000 f 16

Romeo ja Julia metsän siimeksessä
William Shakespearen romeo ja Julia valloittivat jälleen. Tällä kertaa koreografia Kansallisbaletin taiteellisen johtajan Kenneth Greven näkemyksenä. Musiikki Sergei Prokofjev. Tanssijoina Linda Haakana ja Johan Pakkanen.

ISO 1600, 1/4000 f 16

Eksoottista fantasiabalettia
Bajadeeri Haaremitanssijattaret
ISO 1600, 1/1000 f 16

Tämän baletin maailma on Intiassa tarujen keskellä. Koreografia Marius Petipa ja musiikki Ludvig Minkus. Baletti on ollut Kansallisbaletin ohjelmistossa jo vuodesta 1997. Tässä esityksessä oli kuusi tanssijaa, joista kaksi tässä kuvassa.


Pähkinänsärkijä ja hiirikuningas
Pähkinänsärkijä ja hiirikuningas- baletista näyttämöllä kävi kiinalainen tanssi. Tämä on E.T.A. Hoffmaniin satuun pohjautuva joulubaletti. Koreografit Wayne Eagling ja Toer van Schayk ja musiikki tietenkin Pjotr Tsaikovski. Jouluna 2014 jälleen nähtävissä.

Missed
ISO 1600, 1/1000 f 16 

Kolmiodraama Missed on koreografi Teemu Tainion teos. Musiikki: Lara Fabian ja Rick Allison. Esiintymässä Terhi Räsänen, Charlotte Schauman-Mäki ja Jani Talo.

Jorma Uotisen Ballet Pathetiquesta katkelma toi hymyn huulille lähes kaikille katsojille. Lavan täytti yhdeksän miestä kevyissä tyllihameissa.

Ballet Pathetique
 ISO 1600, 1/1250 f 16 molemmissa
Ballet Pathetique
Musiikki tähän balettiin on Pjotr Tsaikovskilta.

Lopuksi irroteltiin kevyesti Pharrell Williamsin Happy. Koreografia on Anna Sariolan ja Eemu Äikiön. Musiikki oli niin tarttuvaa, että se pääsi heti soittoääneksi puhelimeen.

Kaapujen alta löytyy Disney-hahmoja!

ISO 1600, 1/4000 f 16 molemmissa.

Lavalla säteilivät onnea Mai Komori, Terhi Räsänen, Charlotte Schauman-Mäki, Timotei Mock, Florian Modan ja Jani Talo.

Saman musiikin kanssa koko seurue kiitteli vielä yleisöä.

Kansallisbaletin kesäkiertueella loppukiitokset
  ISO 1600, 1/1000 f 16
Onnea Kansallisbaletin kesäkiertueella
ISO 100, 1/400 f 6.3

Lopuksi koko seurue kokoontui ryhmäkuvaan.

Ryhmä loistavia esiintyjiä Kansallisbaletista
Kahden viikon kiertue on yhtä esitystä vaille kesäloma. Helpottuneet hymyt valloittavat.

ISO 100, 1/400 f 7.1

Tässä on koko Kansallisbaletin kesäkiertueen liikkeellä ollut joukko. Samat esiintyjät olivat mukana hyvin erityylisissä esityksissä. Valtavaa osaamista.
Kansallisbaletin kesäkiertueen koko seurue.











Reilusta 500 kuvasta karsin nämä muutamat kuvat tänne. Baletin esityksiä oli muitakin. Apulanta-yhtyeen päivä 351 oli visualisoitu näyttämölle nykytanssinkeinoin. Lisäksi paikallinen Jyväskylän tanssiopisto toi lavalle nuoria tanssijoita.

21.4.2014
Tässä koko kattaus krookuksia. Ne tervehtivät heti ensimmäisinä pihaan tulijaa. Meniköhän se Fengsui-ajatus näin?

Kevään ilo
Krookukset valaisevat koko pihan

12.4.2014
Kukkapenkissä on myös kevät. Ihan kaikista eniten pidän sipulikukista. Ne ovat kevään kukkaloiston ensiairut.

Krookus tuo kevään











Krookukset avasivat kukkansa juuri tänään. 
Kurjenmiekan keväinen versio

Tämän kevään uutuus kukkapenkissäni on tämä kevätkurjenmiekka. Istutin sipulit syksyllä. Kuvauksessa kerrottiin, että odotettavissa olisi aikainen, noin 20 cm korkea kurjenmiekka. Entiset kurjenmiekat tällä paikalla olivat sinisiä ja reilun puoli metriä korkeita. Siis liian korkeita, kun piti kurkotella niiden yli.


30.3.2014
On siis kevät. Eilen illalla ennen kuutta illansuussa teimme kuvausretken Päijänteen rantaan. Olin kuullut puhuttavan, että nyt juuri jäät pitävät ääntä. Ylimmästä kuvasta suorastaan kuuluu pieni kilinä ja helinä.

Jäämursketta sulan reunassa
Rantakivien luona oli sen sijaan rauha maassa. Ulapan ja rannan välissä on vielä notkuva, mutta ehjä jääpeite.



Jääpeitteessä oli jo lammikoita.
Jäiden sulaessa

Sulassa uiskenteli joutsenpari. Kaikessa rauhassa ne kaivoivat ruokaa jäärajan tuntumassa. Yhtäkkiä ne rupesivat raakkumaan. Hetkessä nuo valtavat linnut olivat siivillään ja matkalla auringonlaskuun.
Joutsenet lähtökiihdytyksen jälkeen
 Käytössä oli riittävästi ilta-aurinkoa ja zoomi 300mm asti. Epätarkkojen kuvien määrä harmittaa.

31.3.2014
Kuvausreissu jatkui tänään samoissa ympyröissä. 
Joutsenpari liukasteli jäällä

Veteenmeno sujui jouhevasti

Jäät rikkoutuvat lautoiksi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti